Amerikkalainen rock-bändi The Eagles perustettiin 1970-luvun alussa, mutta suuren läpimurtonsa se onnistui tekemään vuosikymmenen puolivälissä. Pääasiassa yhtyeen johtohahmojen, Don Henleyn ja Glen Freyn, tekemiä biisejä esittänyt yhtye on saavuttanut maailmanmaineen ja menestyksen, joka jää rock-musiikin historiaan. Vaikea sanoa, mikä on se biisi, jonka "jokainen" tuntee ja mikä toimii yhtyeen johtotähtenä, mutta ainakin "Hotel California" ja "Take it easy" ovat olleet runsaasti esillä vuosien aikana. Minun ensimmäinen kosketukseni kotkamusiikkiin tapahtui kauniina kesäyönä jossain Saarijärven salomailla, kun meidän pikkuisissa rantabileissä jonkun kasettisoittimesta rävähti tajuntaani "Take it easy".

Eaglesin soundi perustuu yksinkertaisiin sointuharmonioihin. Harva bändin kappaleista on musiikillisesti monimutkainen - pääasiassa kolmella neljällä soinnulla paahdetaan hyvällä tempolla ja runsailla ja taidokkailla kitaroinneilla. Laulajat ovat todella osaavia ja persoonallisia ja heidän yhteissoundinsa on tarkkaa ja miellyttävää. Yhtyeen levyttämissä biiseissä soololauluista vastaavat pääasiassa Henley ja Frey, mutta ensimmäisessä heidän Yhdysvaltojen listahitissään ("One of these nights") laulusta huolehti ensimmäinen basisti, tänä vuonna kuollut Randy Meisner. Yhtyeen toinen superkitaristi Joe Walsh, joka korvasi jo varhaisessa vaiheessa Bernie Leadonin,  laulaa jonkun verran ja samoin myöhemmin basistiksi tullut Timothy B. Schmitt. 70-luvun puolivälissä porukkaan liittyi Walshin  rinnalle soolokitaristiksi erinomainen Don Felder.

Yhtyeen jäsenet ajautuivat rankkaan välirikkoon 1980-luvun alussa ja se hajosi hurjiin riitoihin. Noihin aikoihin Henley tai Frey vannoi pyhästi, että ennemmin helvetti jäätyy, ennen kuin Eagles soittaa yhdessä. Terävät särmät hioutuivat kuitenkin ja loppujen lopuksi 1994 bändi palasi yhteen ja julkaisi levyn ja teki samalla nimellä valtavan suosion saaneen paluukiertueen. Osuvasti ne molemmat, niin levy kuin kiertue saivat nimen "Hell freezes over" (Helvetti jäätyy). Glenn Frey sanoikin selityksenä jossain haastattelussa vuonna 1994: "We never broke up, we just had 14 years vacation..." 90-luvun loppu sujui näennäisesti rauhallisesti ja menestyksen siivittämänä, mutta 2000-luvun alussa  Felder suivaantui Henleyn ja Freyn toimintaan lähinnä raha-asioissa ja lopulta hänet erotettiin. Felder nosti syytteet Henleyta ja Freyta vastaan ja vaati huikeita korvauksia, mutta lopulta he saivat keskenään jonkinlaisen sopimuksen aikaiseksi.  Välirikko oli joka tapauksessa täydellinen eikä Felderiä enää sen jälkeen ole nähty Eaglesin kuvioissa.

2008 yhtye julkaisi hienon, seitsemännen studioalbuminsa "Long road out of Eden", joka saavutti sekä kriitikoiden suosion että loisteliaan kaupallisen menestyksen.

Eagles on käynyt Suomessa keikalla Helsingissä kaksi kertaa. Ensin 2001, jolloin sillä oli kaksi peräkkäistä iltakeikkaa ja sitten vielä 2009. Itse olin paikalla 2001 ja olihan se kokemus.

Sedät jaksavat edelleen heilua. Glenn Frey kuoli vuonna 2016, mutta jäljelle jääneet Henley, Walsh ja Schmitt tekevät vielä ainakin yhden "jäähyväiskiertueen" (The Long Goodbye) vuoden 2024 alussa.  Nämä elossa olevat ukkelit ovat kaikki 76-vuotiaita, mutta eipä ikä ole ilmeisesti heitäkään, sen enempää kuin esim. Rollareita,  liiemmin haitannut, joskaan kiertue ei yllä Pohjois-Amerikan ulkopuolelle.

Yksi jos toinenkin bändi on esittänyt Eaglesin musiikkia. Se kuulostaa tavattoman yksinkertaiselta ja helpolta, mutta kun paneutuu hieman syvemmälle sointujen, soolojen ja harmonioiden syvyyksiin, löytää sellaisia ulottuvuuksia, joita ei ehkä ensimmäisellä kuuntelulla tajua. Olen kuullut huonoja ja vielä huonompiakin viritelmiä esimerkiksi "Hotel Californiasta" ja "Lyin' eyesista". Olen itsekin esittänyt ihan julkisesti bändin musaa, mutta en paljon ja vähintäänkin olen yrittänyt tehdä sen mahdollisimman huolellisesti.

Eilen illalla olin ystäväni kanssa kuuntelemassa erinomaista Eagles Tribute Bändiä. Se on suomalainen EASY, joka on tehnyt paljon työtä saadakseen biisit kuulostamaan mahdollisimman lähelle alkuperäistä sovitusta. Hyville soittajille ei varsinainen soittopuoli ilmeisesti tuota suuria vaikeuksia, koska monet kitarasoolot ovat uskoakseni selkeää peruskamaa. Itse en pysty niitä soittamaan "Tequila sunrisen" sooloa lukuun ottamatta ja sekin menee hieman vaatimattomalla otteella. Koska olen oikeasti pianisti (vaikka nykyään soitankin bändissä kitaroita), pääsen kaikkein lähimmäksi alkuperäistä versiota "Desperado"-kappaleessa. Jos osaa soittaa Bachin preludeja, pystyy myös tuohon mainitsemaani biisiin.

Easy pystyi soittamaan hyvin, hyvin uskottavasti Eaglesia. Jos ja kun haetaan alkuperäistä fiilistä, kohdataan stemmalaulujen ja myös sooloesitysten uskottavuudessa suuria ongelmia. Solistiset osuudet ovat vaativia, koska ainakin Eagles-ystävät tuntevat Henleyn, Freyn, Walshin, Meisnerin ja Schmittin persoonalliset äänet ja tahtomattaankin niitä tulee verratuksi. Stemmat ovat vaikeita jo siksikin, että niissä lauletaan paljon korkeita ääniä ja myös siksi, että ne ovat parhaimmillaan neliäänisiä. Keskellä sähköisten soittimien pauhun on ihan oma duuninsa saada tarkkaa ääntä, joka soi puhtaasti muiden laulajien kanssa. Easy kykeni tähän vähintäänkin hyvin, vaikka pariin otteeseen toki äänet meinasivat pettää. Se ei välttämättä ole mikään ihme, kun keikalla oli 24 biisiä ja energiaa toki kului runsaasti. Yhtyeessä on kuusi jäsentä, joista kolme kuuluu alkuperäiseen 1974 perustettuun porukkaan. Nuoret soittajat ovatkin sitten oma lukunsa. Bändin "primus motor" on Peter Kokljuschkin, joka soittaa bassoa, mutta ei laulanut. Rumpali, Sami Javne ja kitaristi ja paljon leadejä laulava Roni Kamras ovat kaksi muuta alkuperäisjäsentä."Nuorisoketjussa" soittavat kitaristit ja laulajat Lauri Holopainen ja Tomi Juustila sekä pianisti, kitaristi ja laulaja Katri Silolahti.

Keikka kesti väliaikoineen kaksi tuntia ja olisi meidän mielestä saanut kestää vielä pitempään. Hyvä mieli siitä joka tapauksessa jäi.