Jalkapallo on yksi maailman suosituimmista ja eniten pelatuista joukkuepeleistä. Pihapelin saa hetkessä kasaan ja sitä voi pelata ihan missä vaan, kunhan on sopivasti tilaa ja mielellään kohtuullisen tasaista maata ja sitten jonkinlainen pallo. Suurkisat, joista tietenkin MM-kisat joka neljäs vuosi saavat miljardit ihmiset maapallolla innostumaan lajista.

Suomessa on pelattu futista varmaankin aika kauan - en tiedä enkä viitsi edes etsiä, koska se ei sinällään kiinnosta. Kun olin lapsi, tykkäsin jalkapallosta ja me pelasimme kavereiden kanssa todella paljon. Keväästä pitkälle syksyyn. Minä jopa seurasin tarkasti mestaruussarjaa ja tiesin kovat pelimiehet hyvin - Kaj Pahlman, Juhani Peltonen, Simo Syrjävaara, Markku Hyvärinen, Lars Näsman... voi, olihan näitä. Suosikkijoukkueeni oli KuPS (Kuopion Palloseura) ja pelaajafanituksen ykkösenä kuopiolainen Markku Hyvärinen, joka pelaamisen lisäksi toimi Savon Sanomien toimittajana.

Silloinkin piti seurata maajoukkueen edesottamuksia eli toisin sanoen pettymyksiä pettymysten perään. Harjoittelumahdollisuudet Suomessa olivat siihen aikaan mitättömät - ei ollut futishalleja ja pelaajat olivat todella amatöörejä. Varmaan he treenasivat talvisinkin, mutta nykysysteemien mukaisia ammattilaistreenejä ei ollut. Suomalaiset putosivat säännöllisesti ulkomaalaisten pelaajien vauhdista ja verkko heilui reippaasti suomen maalivahtien selän takana.

Torstaina Suomi kohtasi EM-karsintojen sääliosastossa Walesin. Viime EM-kisojen hypetys on hyvin muistissa ja ehkä ihmiset ja futisfanit alkoivat kuvitella, että niistä kisoista eteenpäin Suomen Huuhkajat ovat aina suurkisoissa pelaamassa. Totuus on kuitenkin raikkaasti erilainen.

Suomi on ja tulee olemaan jalkapallon minimaa. Suurten jalkapallomaiden juniorityö on ammattimaista ja tehokasta ja monissa huippumaissa ollaan kuta kuinkin valovuoden verran Suomen edellä jo juniorisarjoissa. Niinpä aikuisikään päästessään maajoukkuepelaajat jäävät vääjäämättä kovatasoisten pelimaiden taakse ja pettymyksen kierre jatkuu. Aina maastamme löytyy muutama kova kundi, kuten Litmanen, Hyypiä ja Pukki, mutta kun näitä superkovia heppusia ei löydy edes joukkueellista, eivät mahdollisuudet kansainvälisissä taistoissa juurikaan ole realistisia.

Huuhkajat hävisivät Walesille kuulemma ponnettoman yrityksen jälkeen tylysti 4-1 ja kesän EM-kisat jäivät haaveeksi. Milloinka Suomi seuraavan kerran pelaa futista arvokisoissa, on sitten arvoitus? Naisten maajoukkue on pärjännyt paremmin vuosien varrella, mutta ei heilläkään niin valoisalta näytä, että suomalaiset voisivat taas riemurinnoin kantaa siniristilipun stadioneille ja riehua siellä sen verran, että huomatuksi tulee.

Onneksi on jääkiekko.