Suomi on menossa rikki, ellei jo olekin. Onhan tuota kahtiajakautumista, josta myös käytetään hienoa sanaa -  populismi. Juuri tämän hetken Suomessa nimi on kuitenkin sivuseikka, kun vajaa 80 vuotta sitten soditun sodan jälkeen kansan yhteisponnistusten ansiosta maatamme alettiin hitaasti ja varmasti  rakentaa kohti taloudellista ja henkistä hyvinvointia.  Nyt kuitenkin aikuiset ja sivistyneet ihmiset, joille kansa on vaaliuurnilla antanut edustusoikeuden, ovat monin tavoin rikkomassa tuon saavutetun tilan. Tässä nämä vanhan miehen ajatukset kiteytyivät suhteellisen hyvin.

 Tälle ajalle tyypillistä on sellainen ajattelumalli, että jos et ole yhtä mieltä, niin automaattisesti sinua pidetään vastustajana. Näin ankaraa jakoa ei ole Suomessa oikeastaan nähty sataan vuoteen. Ennen itsenäisyyttä maassamme oli hyvin selkeä sosiaalinen segregaatio eli rikkaiden ja köyhien välinen kuilu oli aivan valtava ja se sitten huipentui siihen, että suomalaisten piti alkaa tappaa toisiaan talvella 1918, ennen kuin yhteiskuntarauha edes jotenkin syntyi. Sisällissodan jälkeinen viha oli järjetön ja eihän se päättynyt yhteen nuijan kopautukseen itsenäisyytemme alkuvuosina, jos sitten edes päättyi koskaan. 1930-luvun alussa maassamme "muilutettiin" eli kuljetettiin punaisiin päin katsovia kansalaisia autoilla, annettiin näillä reissuilla kehotuksia ja käskyjä luopua sosialistisista ajatuksista ja sitten kieltäytyneitä kuljetettavia kohtaan käytettiin pahimmissa tapauksissa kohtaan rajua väkivaltaa. Yleensä kyyti oli yksisuuntainen eli kuljetettava jätettiin jonnekin naapurikuntaan tai kauemmas ja monia vietiin itänaapurin rajalle. Ankaria selkäsaunoja jaettiin, mutta kuolemantapauksia oli kuitenkin onneksi vähän - oli kuitenkin. Äärioikeistolaiset puolueet ja ryhmittymät kiellettiin jo ennen sotia lailla, mutta ajatukset tuskin kuolivat siihen paikkaan.

Väitetään, että sota yhdisti suomalaiset. Näin varmaan tapahtuikin, mutta ei toki täydellisesti. Maamme hidas vaurastuminen ja syntyperään katsomaton tasa-arvo toteutui periaatteessa ja oikeastaan käytännössäkin tultaessa 1970-luvulle. Etenkin hyvin suunniteltu ja toteutettu koululaitoksen toteuttaminen näennäisesti ilmaiseksi, verovaroillahan se kustannettiin, antoi taloudellisen mahdollisuuden myös köyhien perheiden lapsille opiskella ja kehittää itseään niin pitkälle kuin mahdollista.

Itse aloin seurata politiikkaa ja yhteiskunnallista toimintaa noihin aikoihin, paremminkin lukioikäisenä. Ne kaikki, jotka tällä hetkellä pitävät hurjaa meteliä niin poliittisen kentän vasemmalla kuin oikeallakin laidalla, voisivat aikuisten oikeasti keskittyä tutkimaan maamme elämään 1970-luvulla.

Nykypäivän vasemmisto syyttää nykyoikeistoa yhteiskunnan eriyttämisestä ja rikkaiden ja köyhien välisen kuilun kasvattamisesta ja samalla haukutaan milloin fasisteiksi ja milloin natseiksi ja milloin rasisteiksi. Varmasti meillä sellaisiakin ihmisiä on - epäilemättä, mutta ei takuulla enemmistössä.

Oikeiston suurin pelko tuntuu tälläkin hetkellä olevan sosialismi, mikä tuntuu jopa huvittavalta, kun ajattelee sosialismia kannattaneiden touhuja Suomessa 1900-luvulla ihan tuonne 1980-90-luvuille saakka. Tekisi mieli sanoa, että nämä ihmiset eivät ole sosialistia edes nähneet. Täytyy tehdä ihan selkeä ero sosialismin ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden välillä. Marxilainen sosialismi ei ole sosiaalisesti oikeudenmukainen järjestelmä, sehän nähtiin Itä-Euroopassa. Meillä Suomessa eletään huomattavasti lähempänä oikeudenmukaista sosiaalisesti toimivaa yhteiskuntaa.

 Jokainen 1990-luvun rautaesiripun kaatumisen nähnyt ihminen sai nähdä, että sosialismi tai paremminkin kommunismi ei toiminut, vaan teki pelkästään hallaa kansoille, jotka joutuivat sen touhun sisällä elämään. Kyllähän Suomen kommunistit olivat rankkaa sakkia vielä 1980-luvulle saakka ja etenkin 1970-luvulla he saivat runsaasti tukea Neuvostoliitosta. Kyllähän niissä piireissä tehtiin ihan vallankumoussuunnitelmiakin. Suomen kommunistiset puolueet katosivat kuvioista 1990-luvun alussa, mutta toki niin ajattelevia ihmisiä edelleen oli ja on. Ei fanaattinen usko mihinkään katoa. Kommunisteilla ei ole enää minkäänlaista toimintakykyistä pelikenttää. Tiukan vasemmistolaisia Vasemmistoliittoon kuuluvia ihmisiä varmasti on.

SDP ja Kokoomus ovat ihan toista kuin viisikymmentä vuotta sitten. Sekä äärivasemmistolaisuus että äärioikeistolaisuus eivät ole tyypillisiä suuntauksia kummassakaan puolueessa. Suurimmat erot näkyvät siinä, kuinka maan taloutta tulee pyörittää. Demarit eivät enää ole pelkkä duunaripuolue eikä Kokoomus pelkkä varakkaiden valkokaulusihmisten puolue. Kannattajia löytyy joka lähtöön.

Perussuomalaiset on oikeistopuolue. Se on pystynyt imemään kannattajia ilmeisen paljon Keskustasta, Kokoomuksesta ja niitä lähellä olevista pienistä puolueista, mutta myös vasemmalta. Suurisuisimmat vastustajat haukkuvat heitä natseiksi, fasisteiksi, rasisteiksi ja ties millä nimillä, eivätkä nuo julki tulleet mielipiteet tietenkään ole olleet kovin mairittelevia koko puoluetta kohtaan.  Kyllähän puolueen sisältä on kaikenlaista hyvinkin rajuja kommentteja kuulunut ja pystyäkseen parantamaan mainettaan, olisi puolueen syytä tehdä ankarasti työtä ennen kaikkea yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden kehittämiseksi ja etenkin puolueen poliittisen uskottavuuden ja luotettavuuden ansaitsemiseksi.

Kaikkialla maailmassa, missä vasemmiston tai oikeiston radikaalinen valtaan nousu on tapahtunut, on yksi hyvän yhteiskunnan merkityksellisimmistä perusarvoista, sananvapaus, alkanut murentua tai jopa kokonaan murentunut. Sananvapaus antaa oikeuden puhua ja kirjoittaa asioista, mutta se myös velvoittaa esittäjänsä lakien ja moraalisestikin ajatellen hyvien tapojen noudattamiseen ja asioiden esittämiseen juuri niin kuin ne ovat. Itänaapurimme on selkeä esimerkki tästä. Totuuden kertominen tarkoittaa antautumista suureen vaaraan.  Yhtä lailla Yhdysvalloissa esitetään sananvapauden nimissä aivan kaistapäisiä väittämiä. Laaja sananvapaus houkuttelee ihmisiä esittämään hyvinkin äärimmäisiä mielipteitä ja aina sitten löytyy joku, joka uskoo niihin ja levittelee niitä.

Kun olen siis jo viidenkymmenen vuoden ajan seurannut politiikkaa enemmän tai vähemmän ja loppujen lopuksi ollut sitoutumatta mihinkään, näen koko kenttää jossain määrin ulkopuolelta ja pelkään yhteiskuntamme rikkoontuvan juuri siksi, että sananvapauden nimissä heitellään julkisuuteen sellaisia asioita, jotka herättävät rankkoja tunteita - pahimmillaan vihaa. Suomen kansa on noussut tuhkasta yhdeksi maailman vauraimmista, tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden mallimaaksi, eikä tätä saa mennä rikkomaan populistisilla erimielisyyksillä. Meillä osataan tehdä yhteistyötä ja se kyky on otettava käyttöön.