Hitaasti, mutta varmasti. Näin se kevät keikutellen tuntuu saapuvan. Välillä on hyvinkin lämmintä ja sitten taas hyytävän kylmää. Meillä täällä etelässä ei vielä ole pääsiäisen jälkeen ollut mitenkään hyytävää, mutta pohjoisemmassa Suomessa on vielä monin paikoin kunnon hiihtokelit.

Meillä oli vielä reilu viikko sitten maassa muutaman sentin lumikerros niiden pääsiäisen jälkeisten pyryjen ansiosta, mutta sitten tuli se äskenkin mainittu lämmin jakso ja käytännössä kaikki lumet joitakin kasoja ja ojanpohjia lukuun ottamatta katosivat taivaan tuuliin. Tämän viikon lopulle on taas luvattu hyvinkin takatalvisia olosuhteita, mikä tarkoittaa hidasta paikalliseloa, koska meillä on autossa kesärenkaat ja jos sataa lunta ja pakkastaa, on parempi olla ajamatta.

15 vuotta sitten, itse asiassa 14 vuotta sitten, teimme ison piharemontin, jonka aikana Irmeli siirsi perennat lepopaikkaan takapihalle ihan tontin reunalle. Siinä ne sitten ovat saaneet nököttää ja odotella jotain tapahtuvan ja esim. viime kesänä ei sitten tapahtunut yhtään mitään. Minun mielestä siellä ei kukkinut eikä kasvanut oikein mitään muuta kuin pitkiä varsia. Niinpä kaivoimme sieltä kaikki mahdolliset juuret ylös ja käänsimme koko noin 15 neliömetrin alueen. Joutuuhan sen uudestaan kääntämään, koska sinne varmasti jäi juuren kappaleita, mutta eiköhän se siitä hiljakseen.

Irmeli haki kasvikaupasta magnolian, jonka istutimme yhdessä 3-vuotiaan lapsenlapsemme kanssa. Tyttönen kärräsi pienellä kottikärryllään kompostimultaa kärrykaupalla ja auttoi muutenkin pihatouhuissa haravoimalla ja harjaamalla. Meillä on pihassa magnolia, mutta hyvästä hoidosta huolimatta se ei ole kukkinut aikoihin, vaikka tekee lehdet ja on siis elossa. Saa nähdä, kuinka tämän käy.