Nyt on 50 vuotta siitä, kun pääsin ulos keskikoulusta. Minun ikäluokkani on viimeisiä, jotka kävivät vanhaa rinnakkaisjärjestelmää, missä osa pyrki oppikouluun ja loput jatkoivat kansa- ja sittemmin kansalaiskoulussa. Oppikoulun vuosia 1-5 kutsuttiin keskikouluksi, josta pääsi halutessaan lukioon (jos keskiarvo riitti), joskin monet menivät myös ammatilliseen koulutukseen tai siihen aikaan eivät kouluttautuneet ollenkaan, vaan menivät suoraan työelämään. Tai ainakin yrittivät sitä. Kansalaiskoulusta ei voinut mennä lukioon, koska ainakin kielten opiskelu oli vaatimatonta tai jopa olematonta. Kansalaiskoulu oli enemmänkin käytännön taitoihin ohjaavaa opiskelua.

Silloin 50 vuotta sitten tein pahan virheen. Keskikoulun opetussuunnitelmaan ei kuulunut oppilaanohjaus kovinkaan merkittävällä tavalla ja niinpä valitsin lukioon mennessäni täysin väärän linjan. Silloinhan lukioissa oli erilaisia painatuksia.
1) reaalilinja, missä opiskeltiin enimmäkseen lukuaineita, kieliä ja lyhyen matematiikan, fysiikan ja kemian kursseja
2) kielilinja, missä oli pääasiallisesti kielten ja reaaliaineiden painatus, mutta matemaattinen osa huomattavasti vähemmällä
3) matematiikkalinja, missä paino oli matematiikan, fysiikan ja kemian laajoilla oppimäärillä ja toki kieli- ja reaaliopinnoilla, mutta matemaattisten aineiden paino oli suuri.
Tiedän, että oli vielä olemassa joitain klassisia linjoja ja taidelukioissa ihan omat kuvionsa, mutta pääpiirteittäin Suomessa oli tuollainen jako.

Ongelmallista oli se, että linjaa ei voinut kesken kaiken vaihtaa. Pitkältä matematiikalta olisi ehkä jotenkin voinut siirtyä reaalipuolelle, mutta ei kielipuolelle (koska kielilinjalla oli yleensä yksi kieli enemmän). Reaali- tai kielipuolelta matematiikkalinjalle meneminen olisi ollut aivan mahdotonta, koska laaja matematiikka, fysiikka ja kemia olivat aivan täysin eri luokkaa.

Mainitsin jo virheestä. Minähän olin koko keskikouluaikani vähintäänkin hyvä tai siis kouluarvosanoissa kiitettävä kielissä. Ruotsi ja englanti olivat ehdottomia suosikkejani ja tarttuivat helposti päähän. Lisäksi olin hyvin motivoitunut opiskelemaan niitä, koska koin niistä olevan tulevaisuudessa hyötyä tavalla tai toisella. Äidinkieli oli myös helppoa - luin jo silloin jatkuvasti ja sain hyviä arvosanoja ainekirjoituksista, joiden sisältö oli pääasiassa Viisikko-henkistä seikkailua ja tajunta meni jokaisessa tarinassa saadessani iskun päähäni. Aina olin suurten salaisuuksien ja hurjien rikosten selvittäjä. Pärjäsin matematiikassa jotenkin - kasia ja ysiä sain kokeista, mutta en helpolla, vaan tekemällä kovasti töitä, kun esimerkiksi myöhemmin dippainsinööriksi valmistunut serkkuni hoiteli matematiikan vähän niin kuin sivusilmällä lannan luonnin välissä.

Lähes kaikki kaverini valitsivat matematiikkalinjan, koska siitä piti oleman parhaat väylät jatko-opintoihin. No joo, jos halusi insinööriksi tai muuhun tekniseen juttuun tai lääkäriksi, kemistiksi, fyysikoksi, apteekkialalle ja jossain määrin kaupalliselle puolelle. Minä en lukioon mennessä tiennyt yhtään, mitä haluaisin tehdä aikuisena ja siksi kai valitsin sen matematiikkalinjan, joka sitten osoittautui virheeksi. Jouduin tekemään järjettömän määrän töitä ja se oli vähän sama juttu kuin olisi lapioinut hiekkaa talikolla. Hirveää huhkimista ja vanhojen tehtävien opiskelua, mutta mitään ei tapahtunut. En ikinä oppinut ymmärtämään integraaleja, derivaattoja, limeksiä, yhtälöitä, kitkakertoimia ja muita väkkyröitä. Johtuiko se motivaatiosta eli ajatuksesta, mitä helkkaria minä niillä jutuilla tekisin, vai johtuiko se huonoista opettajista, jotka vain luennoivat ja kuvittelivat kaikkien ymmärtävän? Lopputuloksena oli yhden kerran luokalle jääminen ja väkipakolla pitkän matematiikan kirjoittaminen, mikä lopulta sujui hyvin, mutta ilman oikeaa ymmärrystä. Sattuipa vaan sopivat tehtävät.  Numerot ulkoa opeteltuihin kaavoihin ja se oli siinä ymmärtämättä, mitä tuli tehdyksi.

Minusta tuli alakoulun opettaja. Käytännössä kaikkea muuta lukiossa oppimaani olen tarvinnut näinä vuosina, paitsi niitä matematiikan ja fysiikan kummajaisuuksia. Näissä lukiojutuissa onkin ollut ihmettelemistä siinä, että pitkän matematiikan arvosanan merkitys yliopistoon hakemisessa on ollut älyttömän ylikorostunut. Onneksi systeemi tulee muuttumaan ja äidinkielen opiskeluihin tähtäävien ei tarvitse väkisin taistella pitkän matematiikan kanssa. Jos niitä juttuja ei tajua,   on se lukiotaival aivan äärimmäisen rankka. Onhan se yhtä lailla niin, että jos kokee kielten opiskelun vaikeana, on aika rajua, jos on ihan pakko opiskella laajoja  kielten kursseja.

Mitä minun siis olisi pitänyt valita lukion linjakseni? No, siis se kielilinja. Kuten jo alussa totesin, ruotsi ja englanti olivat minulle suhteellisen vaivattomia, vaikka toki paljon piti lukea nimenomaan sanavaraston kasvattamisen takia. Saksaakin opin siinä neljässä vuodessa, mitä lukiota kävin ja kielilinjalla olisin oppinut vielä yhden kielen perusteet - meidän lukiossa se  olisi ollut venäjä tai ranska. Kreikan kielen perusteet olen sitten oppinut näin aikuisiällä ja olen päässyt siihen tilaan, että puhun ja ymmärrän sitä ihan kelpoisasti, vaikka eihän sillä kielellä täällä kotimaassa mitään tee, mutta onpahan aivoduunia kerrakseen tämän ikäiselle äijälle.