Päätän hampaiden kirskutuksen HIFK:n liigajoukkueen osalta tähän, mutta tekaisen pikaisen katsauksen tylystä tilanteesta. Lähtökohtana on toki se, että kyseessä on vain urheilu ja tässä tapauksessa jääkiekko, mutta ilman yleisöä ja faneja ei ole sirkushuveja ja ilman sirkushuveja ei ole yleisöä ja faneja. Voisi sanoa, että hyöty on molemminpuolinen. Katsoin joko telkkarista tai kävin Nordiksella seuraamassa yhteensä 67 HIFK:n ottelua eli siis kaikki joukkueen tämän kauden matsit. Jopa lähes täysin jääkiekkoa ymmärtämätön vaimoni oppi tietämään HIFK:n pelaamisen surkeuden. Erittäin harvassa olivat ne hetket, jolloin pelien seuraaminen oli nautinnollista. Jos homma sujuu hienosti ja turpaan tulee, niin siitä jää kuitenkin hyvä maku ~ eihän mikään joukkue voita kaikkia matseja. Koko kauden ajan HIFK:n pelaaminen jätti karvaan maun.
Sama asia on taiteen kannatuksessa. Jos ihmiset eivät pitäisi oopperasta tai baletista ja kävisi siellä katsomassa ja kuuntelemassa esityksiä, niin kyllähän se juttu kuivuisi aika pieneksi. Sama asia kuorokonserttien kanssa. Kun meidän kuoro täytti palmusunnuntaina Vihdin kirkon esittäessämme Bachin Johannes-passion, nostatti se luonnollisesti haluamme jatkaa laulujuttuja, vaikka se ei ole työtä, vaan harrastus.
Minähän soitan myös biletysbändissä. Jos meistä ei tykättäisi, kaatuisi se homma varsin nopeasti, koska pelkkä treenaaminen ei enää meidän ikäisille (no, minähän olen ylivoimaisesti vanhin ~ yli 20 vee vanhempi kuin muut) ole mikään tavoite. Se, että lavan edessä on mukana laulavia ja tanssivia ja iloisia ihmisiä on merkki siitä, että homma toimii odotetulla tavalla.
 Kyllä se yleisön ja fanien merkitys on valtava ja siksi Suomessa myös urheillaan ja porukkaa riittää kentille ja katsomoihin. Jääkiekosta on tullut kaikkein suosituin joukkuepeli, kansainvälinen menestys on ollut vähintäänkin tosi hyvä ja tulevaisuudessakin meillä riittää pelaajia kovimpiin kaukaloihin sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Jääkiekko ei ole ihan pieni laji, vaikka erikoiskenttävaatimusten takia sitä ei pelata kuumimmissa maissa. Koko maailman väestöä ajatellen kattavuus on kuitenkin suuri, koska peliä pelataan vähintään miljardin ellei jopa suuremman ihmisjoukon vaikutusalueella kahden edellä mainitun maanosan lisäksi myös Aasiassa.

HIFK:n johdossa myönnetään nyt kauden päätyttyä, että surkeasti sujui. Viimevuotinen satsaus koviin pelaajiin kuihtui ja jos vain selkeästi kahden uuden pelaajan, Luke Martinin ja Jori Lehterän, hankinta oli onnistunut ja muiden osalta korkeintaan tyydyttävä, ei kukaan voi olla tyytyväinen. Kaksi onnistunutta hankintaa ei joukkuepelin onnistumiseen riitä. Vanhoista pelimiehistä löytyi kovia kavereita, joille voi toki antaa vähintäänkin hyvän arvosanan, mutta kiitettävälle tasolle ei kovinkaan moni päässyt.

Urheilutoimenjohtaja Tobias Salmelainen otti eilen omalle kontolleen suuren taakan ja teki tavallaan oikean johtopäätöksen ja erosi tehtävästään. En kuitenkaan laittaisi yksistään hänen syykseen kuluneiden reippaan kuuden vuoden alisuorittamista. Lappeenrannasta katsottuna HIFK ei edes epäonnistunut, koska se on kuitenkin kaksi kertaa käynyt Salmelaisen aikana pokkaamassa pronssit ja on kuitenkin vuoden 2015 jälkeen ollut joka kerta pudotuspeleissä. Finaaleihin ei joukkue kuitenkaan ole yltänyt 2000-luvulla kuin kaksi kertaa. Resursseihin nähden vaatimatonta touhua.

Kyllä joukkueen onnistuminen on kiinni viime kädessä valmennuksesta. Urheilutoimenjohtaja ei laita miehiä kaukaloon tekemään hommia, vaan kaikki perustuu valmentajan, hänen tiiminsä ja joukkueen yhteistoimintaan. Sen enempää minä kuin sadat elleivät tuhannet muutkaan fanit emme ole niin tyhmiä, ettemme näkisi joukkueen toimimattomuutta ja mielikuvituksetonta seilailua kaukalon sisällä. HIFK:n kannattajasivuilla ja muilla some-alustoilla oli jo viime kaudella puhetta heikosta pelaamisesta ja me fanit kirjoitimme asiasta netissä runsaasti kauan ennen kuin mediaan kirjoittavat asiantuntijat alkoivat julkaista täysin samansuuntaisia kommenttejaan. Loppukaudesta esimerkiksi Ismo Lehkonen kirjoitti painavia arvosteluja HIFK:n pelitavasta ja tarttui vahvasti pelaamisen ailahteluihin. Kyllä hänkin huomasi sen, että IFK:n alivoima on erinomaista, mutta oikeastaan kaikesta muusta hän löysi muutoksen tarvetta. Pelaaminen oli pääasiassa tuloksetonta nuhjaamista ja hyvin usein tasapeleihin päättynyttä ja joko jatkoajalla tai voittolaukauksilla ratkenneita pistepelejä. Kuvaavaa ailahtelevaisuudesta oli se, että sarjan heikoimmatkin joukkueet SaiPaa myöten veivät HIFK:ltä pisteitä läpi koko kauden. Hesalaiset voittivat ainoastaan HPK:n jokaisessa ottelussa ja niistäkin yhdessä mentiin jatkoajalle, jonka Petteri Lindbohm lopulta ratkaisi.

Pudotuspelisarja Pelicansia vastaan oli toki erinomaisen jännittävä ja päättyi lopulta Pelicansin niukkaan voittoon. Olisihan se yhtä lailla voinut HIFK:llekin mennä, mutta kokonaisuudessa Pelicans oli paljon parempi ja HIFK:n onnistumiset nojasivat vahvasti muutaman yksilön huipputoimintaan. Jääskä, Nättinen, Pakarinen, Martin ja ennen kaikkea maalivahti Niko Hovinen ja parhailla hetkillään Lehterä pitivät joukkueen pystyssä. Olihan siellä hetkittäisiä onnistumisia yhdellä jos toisella, mutta kokonaisuus jäi heikoksi. Pelicans oli joukkueena paljon parempi ja tavallaan olisi ollut vääryys, jos HIFK olisi sen pudottanut.

Tästä surkeudesta selkeänä ja odotettunakin seurauksena on ollut joukkopako HIFK:sta. Vaikka pelaajat tienaavatkin stadin jengissä suomalaisittain hyvin, en jaksa uskoa, että kukaan pelaaja nauttii huonosti pelaavassa jengissä touhuamisesta. Valmennus ei ole kyennyt ohjaamaan tätä joukkuetta sen taitojen mukaiseen suorittamiseen ja niin parhaimmisto on lähdössä pois. Toki joukkueessa on monta pelaajaa, joiden sopimus jatkuu, joten välttyäkseen sopimusrikkeeltä, heidän on pakko jatkaa, vaikka eivät haluaisi. Jotta kaivattu muutos tapahtuisi lähivuosien aikana, on ensimmäiseksi valmentaja ymmärrettävä tunnustaa tilanne ja lähteä Tobias Salmelaisen jalanjälkiin. Ville Peltonen ei selvästikään kykene pyörittämään tämän tasoista joukkuetta. Huomattavasti vaatimattomilla eväillä kauteen lähteneet KalPa, Pelicans ja Jukurit pelasivat huikean kaunista yhteispeliä - etenkin KalPa, ja tulos on nähtävissä. Kuopiolaiset ja lahtelaiset ottelevat mitaleista ja eihän se Jukureillakaan kaukana ollut. Kärpät vaan onnistuivat loppukaudesta nostamaan tasoaan, kun siellä ymmärrettiin jo joulun alla laittaa epäonnistunut valmentaja ulos kehistä. KalPa ja Kärpät taistelevat tänä iltana pronssista Oulussa ja pidän isoja peukkuja kuopiolaisille. He todella ansaitsisivat mitalit.

Nyt jätän liigakiekkoilun muutamaksi kuukaudeksi ja innostun tästä pelien kunikaasta taas hetkeksi aikaa, kun MM-kisat alkavat ensi kuun puolivälissä Tsekissä. Liigaa seuraan sen verran, että tiedän, miten se lopulta päättyy, mutta en kummemmin seuraa pelejä, ellen kohdalle satu.