Minä, kuten varmaan monet muutkin, törmään somessa siihen, että hiljakkoin eläkkeelle jääneet kärsivät jonkinlaisesta shokista jäädessään pois mahdollisesti hyvinkin pitkästä työsuhteesta. Minä jäin kokonaan pois säännöllisestä työstä vuosi sitten keväällä. Eläkkeellähän minä olen ollut jo viisi vuotta, mutta sitten tein hommia vielä enemmän tai vähemmän täysipäiväisesti vajaan neljä vuotta. Viime syksynä kärsin ajoittain todella paljon tuosta tekemättömyyden tilasta, vaikka en mitenkään passivoitunutkaan.

 

Eläkkeellä viihtymiseen vaikuttaa varmasti se, onko ihminen yksin vai onko hänellä seuraa. Lisäksi kyse on siitä, viihtyykö yksin vai kaipaako seuraa. Harrastukset ohjaavat toimintaa - oli henkilö sitten työelämässä, työtön, sairaslomalla tai -eläkkeellä, tai ihan vanhuuseläkkeellä. Sen verran osaan sanoa ja uskon olevani oikeassa, että eläkkeelle jääneen täytyy keksiä jotain siihen tyhjiöön, mikä jää, kun duunit loppuvat. Mielestäni erinomainen lähtökohta on se, että pitää kunnostaan huolta oman vointinsa mukaan. Kävely, uinti, pyöräily, hiihto, kuntosali ja onhan näitä.

 

Tänään Hesarin mielipidesivuilla oli hyvä kirjoitus siitä, kuinka kuorolaulu suorastaan iski piristysruiskeen erään yksinäisen eläkemiehen eloon. Allekirjoitan tämän vakaan kokemuksen äänellä. Parhaimmillani ja selkeästi nuorempana ja jaksavaisempana lauloin kolmessa ja ajoittain jopa neljässä porukassa ja kaiken lisäksi johdin yhtä. Toki melkoisen intohimoista touhua ja sen verran tässä iän kertyessä olen antanut periksi, että en nykyään laula kuin yhdessä kuorossa. Lisäksi soitan poppirokkia yhdessä bändissä ja nämä riittävät kyllä.

 

Olen lukenut ja kuullut ihmisten sanovan, että kuorolaulu on liian vaativaa, kun ei ole sitten kouluvuosien laulanut lainkaan. Suurin osa nykypäivän kuoroja ohjaavista henkilöistä on hyvin kouluttautuneita ja heillä on usein kyky ottaa vasta-alkajat pehmeästi mukaan. On eri juttu laulaa moniäänisiä suurteoksia kuin yksiäänisiä pieniä lauluja. Kuoroja on hyvinkin erilaisia ja niissä on täysin erilaisia vaatimustasoja. Täysin laulamaton ihminen pääsee mukaan, kun sitten itse vähän näkee pientä vaivaa oman kehittymisensä eteen.  Ääni tottuu ja vahvistuu yllättävän nopeasti ja pian sellainen yhteenkuuluvaisuuden tunne napsahtaa laulajan ajatusmaailmaan. Kuorot ovat kyllä sisäänlämpiäviä, mutta eivät suinkaan rakenna muuria ympärilleen. 

 

Kielten opiskelu on riemastuttavaa hommaa. Jos opetus perustuu siihen, että opetellaan käyttämään kieltä arkipäivän elämässä, toimii homma hienosti. Suomessa on kautta aikain opetettu vieraita kieliä ankarasti kieliopin kanssa, mutta eihän vauvakaan opi puhumaan kielioppikirjan kanssa. Puhe ja kommunikaatio kehittävät kielen korvakuulolta ja ihan kuten vanhan kansan pelimannit oppivat musisoimaan kuuntelemalla, oppivat ihmiset myös puhumaan tuntematta kieliopillisia kommervenkkejä. Tunnen montakin taidokasta muusikkoa, jotka eivät osaa nuotteja juuri ollenkaan tai eivät kerrassaan ollenkaan. Tunnen myös ihmisiä, jotka osaavat puhua vierasta kieltä osaamatta kirjoittaa tai edes kunnolla lukea sitä kieliopista puhumattakaan. Kreikassa asuva englantilainen ystäväni ymmärtää ja puhuu kreikkaa täydellisesti, mutta ei enää pystynyt auttamaan lapsiaan koulutehtävissä näiden siirryttyä yläkouluun. Hän kertoi lukevansa auttavasti kreikankielistä tekstiä, mutta ymmärtää sitä paremmin, jos lukee ääneen itselleen. Kieliopista hän ei tiedä yhtään mitään.

 

Siis, jos eläkeläinen haluaa lähteä opiskelemaan itselleen vierasta kieltä tai palauttamaan vanhaa oppimaansa, se kannattaisi tehdä juuri tuollaisella leppoisalla menetelmällä toki edellyttäen, että sellaisia löytyy.

 

Lukupiirejä taitaa olla kaikkialla. Jos yhtään tykkää lukea, niin varmasti sellaisia porukoita voi löytyä, missä luetaan joku kirja ja sitten kokoonnutaan säännöllisin väliajoin juttelemaan siitä. Liikuntapiirejä tiedän olevan ja nekin räätälöidään eläkeläisen oman kunnon mukaisesti. Erityyppisiä käsityökerhoja löytyy. Tanssikouluja. Valokuvauskerhoja. Onhan näitä.

 

Olen hiljalleen alkanut tottua olemaan eläkeukko. Talvella hiihdin paljon ja sitten oli kreikan kielen keskustelukerho, bändi, kuoro ja omaehtoinen liikkuminen. Luin paljon, katselin leffoja ja lumitöitäkin riitti. Nyt viimeksi kuluneen parin viikon aikana olen puuhaillut puutarhassa ja moottorisaha on laulanut eli onhan noita aktiviteetteja riittänyt. Puhalsin pölyt polkupyörästä, kuten olen kertonutkin ja nyt sitten piakkoin kaivan ruotsin kirjat esille, koska kesäksi on luvassa sen tarvetta.