Kun olin nuori, 25-40, jota kuinkin sillä välillä, olin hillittömän kovakuntoinen ja tuntui, että jaksan vaikka mitä. Juoksin useita maratoneja ja vaikka välillä ne kyllästyttivät, pidin kestävyyskuntoani päällä juoksemisen lisäksi pyöräilemällä ja hiihtämällä. Siihen aikaan en kävellyt. Kuumuus ei ollut ongelma - ei edes Kreikassa, missä kävin jo 1990-luvulla aika säännöllisesti. Ainakin Rodoksella kävin juoksemassa keskellä päivää kuta kuinkin 30 asteen lämpötilassa, eikä se missään tuntunut muuten kuin hulluna hikenä.

Neljänkympin jälkeen alkoivat jalkavaivat hillitä juoksemista, mutta viimeisen pitkän juoksulenkin - noin 20 kilometriä - painalsin syksyllä 2006 eli hieman ennen viidettäkymmenettä synttäriäni. Pyöräily ja kävely olivat kyllä hiljalleen hiipineet matkaan. Ei se kuumuus minua mitenkään haitannut, jos nyt joskus olisi ollut kuuma. En minä sellaisia asioita muista enkä ole mitään kirjaa pitänyt. Kesällä satoi, paistoi, tuuli, oli hellettä tai viileää. Kai sitä joka lähtöön kesäkelejä riitti, kuten vanha sanonta toteaa: "On ilimoja pielly!"

Silloin nuorempana olisi jaksanut ja viitsinyt reissata enemmänkin tutustumassa maailman ihmeisiin. Eräänlaisena ongelmana oli vaan se, että piti käydä töissä ja sitten loma-aikoina oli erinäisiä tärkeitä velvollisuuksia. Me olemme aina olleet perhekeskeisiä ja niinpä lapset olivat aina meidän matkassamme niin kauan, kunnes olivat täysikäisiä tai lähellä sitä. Emme kulkeneet maailmalla kahdestaan ja jättäneet lapsiamme jonnekin hoitoon, vaan teimme sellaisia asioita, että heidät pystyttiin ottamaan matkaan. Me valitsimme sen tien. Lapset ovat jatkaneet kuta kuinkin samalla tavalla. Perheelliset jälkeläisemme kulkevat pääosin mukuloiden kanssa tai itse asiassa vanhin lapsista on jo hellittänyt tätä kuviota, koska hänen lapsistaan kaksi  on jo kuta kuinkin aikuisiässä, kolmas ihan lähellä ja neljäskin jo iso. Nuoremman tyttären lapset ovat vielä ihan pikkuisia, joten heidän kohdallaan homma on tietenkin ihan selvä. Kävimme myös paljon omien vanhempiemme eli lasten isovanhempien luona ja siksipä omatkin lapset ovat ilmeisesti ottaneet sen tavan. Ei rasitteeksi, vaan iloksi.

Nuorena matkusteluintoa vähensi ankarasti taloudellinen niukkuus. Lasten harrastukset, vaatteet, ruoka ja meidän pakolliset kulut vakuutuksineen, auton ylläpitämiseen, omiin harrastuksiin eli siis eläminen ylipäänsä veivät toki paljon, mutta loppujen lopuksi ihmisen ankarin rahan kulunki on asuminen, mistä mekin olemme tietenkin joutuneet pulittamaan helkkarinmoisen kasan markkoja ja euroja. Meidän tuloilla ei hirveitä säästelty ja ne säästöt piti toki olla ns. "pahan päivän varalle". Omat harrastukset pidettiin muuten tosi edullisina. Kirjasto, kuorotoiminta, lenkkeily ja ammattiyhdistystyö hyvinä esimerkkeinä. Emme käyneet ulkona syömässä varmaan kuin kerran vuodessa emmekä myöskään ravintolareissuilla tai risteilyillä. Hieman onnistuttiin säästämään ja niillä sitten päästiin lasten kanssa pienille reissuille ja välillä vähän isommillekin.

Nyt näin jälkikäteen on helppo sanoa, että olisi pitänyt mennä niihin "haavekohteisiin", kun vielä jaksoi hyvin. Ei meillä koskaan oikeastaan ihan mahdotonta unelmaa ollut, mutta kyllähän siitä New Yorkista puhuttiin paljon. Valitettavasti aina vaan tuli kaikenlaisia esteitä ja kun jonnekin USA:han ei mennä muutamaksi päiväksi ja kun taas emme monestakaan syystä johtuen pystyneet lopultakaan lähtemään pitemmäksi aikaa, jäi Amerikan valloitus silloin ja nyt emme enää kykene, vaikka voisi sanoa, että nyt olisi rahaa sen verran, että parin viikon mittainen "Ison Omenan" valloitus onnistuisi helposti.

Matkustaminen ei tietenkään ole mitenkään tärkeää tai ainakaan se ei ole pakollista. Reissaamalla oppii uusia asioita ja ehkä katse avartuu, mutta tunnen kyllä paljon ihmisiä, jotka eivät matkustele ulkomaille, vaan pysyvät täällä kotitantereilla, mökkeilevät, käyvät kiinnostavilla festareilla tai vastaavilla ja ovat ihan tyytyväisiä. Rajaton kaukokaipuu on minulta vähentynyt ja melkeinpä pidän eniten kotona lojumisesta ja toisaalta kotihommien askartelusta, mutta kylläpä se matkailukärpänen vieläkin hieman surisee.