Vanhaa ihmistä ei ole kyllä tarkoitettu pitkien ajomatkojen tekijäksi. Vaikka nykyautot, ainakin meidän, on tehty miellyttäviksi matkaamista ajatellen ja teknisesti hyviksi ajettaviksi ja kun tietkin ovat melkoisen hyvää sorttia, ei se sitä tarkoita, että monen tunnin reissaaminen olisi niin supermiellyttävää. Matka kyllä sujuu mainiosti, eihän siinä mitään, mutta istuminen saa paikat todella jäykiksi ja autosta nouseminen tai meidän tapauksessa laskeutuminen on suorastaan vaivalloista. Kuperkeikalla sieltä ei tulla.

Joskus kuitenkin on vaan lähdettävä, tällä kertaa toisaapäivänä,  ja uskottava, että mentävä on. Tällä kertaa aiheenamme oli lapsenlapsi no 4, joka oli ratsastusleirillä Mänttä-Vilppulassa ja kun vanhemmat eivät päässeet hakemaan, tarjouduimme toki hommaan. Eihän lasta voinut sinne jättää. Matkaa kertyi yhteen suuntaan varmaan noin 250 kilometriä - en tosin katsonut mittariin ja vaikka siinä vissiin on joku trippimittari, niin en minä sitä osaa käyttää.

Ajoimme täältä etelästä ensin Hämeenlinnaan ja sitten käännyimme vanhalle reitillemme Hattulan ohi ja siitä sitten Pälkäne, Kangasala, Orivesi ja lopulta sitten Mänttä. Söimme hyvän lounaan Mäntän keskustassa, Veturitallissa ja sitten kävimme Serlachiuksen museoissa katsomassa maskinäyttelyn ja Moi, moi Fuengirola-näyttelyn. Ihan hauskojahan ne olivat.

Sitten seikkailimme Vilppulaan ja kävimme vilkaisemassa tuttaviemme rantamökkeröistä ja sitten haettiin lapsukainen. Hyvin oli leiri sujunut ja saimme kattavan esitelmän aiheesta.

Paluumatkalla kävimme katsomassa Vilppulankoskea ja sitten pysähdyimme Tampereen kohdalla nauttimassa pikaruokaa. Oli siinä vanhalle ihmiselle istumista autossa ja se kyllä tuntui vallankin eilen.