Jälleen kerran olen menossa bändikeikalle. Minulla on nyt ihan lyhyen ajan sisällä ollut kuoroesiintymisiä, orkesterissa pianistin hommaa, yksinlaulajan säestystä ja oma laulukeikka kitaran kanssa. Bändissä minä soitan sekä sähkökitaraa että akustista ja sehän se on hillitön haaste.

Kuoron konsertissa olin "vain" yksi laulaja rivissä, isossa orkesterissa olin toki ainoa pianisti, mutta vastuu kokonaisuudesta ei silti painanut kovin paljon, koska esityskappaleet olivat helppoja enkä soittanut mitään sooloja - kunhan naputin säestykset. Yksinlaulajan säestyksessä on tietenkin iso vastuu, mutta siinä minä soitan pianoa, joka on minulle huokeasti helpompi instrumentti kuin kitara. Omalla laulukeikallani minulla oli takanani taustasäestys, missä on rummut, basso, piano, jousiorkat, kitaroita ja kaikkea sälää. Jos jostain syystä en muista tai osaa tarvitsemiani sointuja, se ei haittaa, koska voin jatkaa laulamista ja jättää kitaran hetkeksi omiin oloihinsa, koska säestys on kuitenkin takana. Vähän niin kuin karaokea laulaisi.

Bändissä akustisen soitto on kohtuullisen helppoa, mutta kyllä minä siellä oikoilen aika lailla. Vaikeiden sointujen kanssa soitan pienen pätkän melodiaa tai jopa yhtä säveltä, eikä sekään haittaa, koska meillä on iso porukka. Se, mikä minulle tuottaa ongelmia, on sähkökitara.

Ostin elämäni ensimmäisen uuden ja kunnollisen sähkärin hieman yli vuosi sitten. Minulla on pitkään ollut kohtuullinen keppi, mutta ei siitä olisi keikkasoittimeksi ollut. Sen kanssa ihan tavallinen säestys onnistuu minulta samalla tavalla kuin akustisenkin kanssa, mutta jos ja kun  pitää soittaa joku soolonpätkä tai säestää voimakkailla äänillä sitä hommaa tehostaen, olen oikeasti aika lailla vaikeuksissa. Sen enempää en tässä ala selitellä, miten noita voimakkaita kohtia säestetään, mutta se on ollut ihan uusi juttu ja enhän minä enää mikään hetkessä uusia asioita oppiva nuori ole.

Sähkökitaristit tehostavat soittimensa ääniä ns. efektilaitteilla. Uskoisin, että tämänkin lukijoista jokainen on huomannut esim. telkkarista, että kitaristilla on lattialla edessään iso lauta, missä on erilaisia pikkulaitteita, joita hän aina ajoittain polkaisee. Näillä vehkeillä hän tekee ne äänten muutokset. Minulla on käytössä multiefektilaite, josta saan käyttööni muutaman erilaisen tehosteen. Kun soitan sähkärillä sooloa, polkaisen laitteestani melko synkeän särön, joka sitten kuuluu koko bändin yli. Kuuntelepa mitä tahansa kunnon rokkibiisiä, on siellä varmasti jossain kohdassa säröefektillä soitettu soolo. Hyvä esimerkki on Hurriganes-yhtyeen Get on, missä Albert Järvisen muhkea kitarointi ylittää kaiken muun soolotilanteessa.

Minä soitan muutaman välikohdan soolona ja sitten parissa biisissä tuhti särö päällä ihan pitkän pätkän. Jos saan ne menemään suunnitelmieni mukaan, ne kuulostavat varmasti ihan asiallisilta, mutta jos en osu kohdille, tulee osaamattomuuteni armotta läpi. Onneksi en pyri Euroviisuihin....