Satu Rämön dekkarisarja islantilaisesta poliisista, Hildurista, on saavuttanut runsaasti menestystä. Vaikka television Hengaillaan-sarjassa Kaarina Hazard ja Lea Kleemola pyrkivät lyömään tarinan täysin lyttyyn ja ennen kaikkea käyttäytyivät täysin asiattomasti haukkumalla teokset, eivätkä puheidensa perusteella edes olleet lukeneet niitä, on oman kokemukseni perusteella todettava, että kyseessä on erinomainen tarina siinä omassa sarjassaan.
Rämö kuvaa Islannin luonnonolosuhteita, ihmisten suhteita, erilaisia jokapäiväisiä tapahtumia ja dekkarisarjalle tyypillisiä rikoksia erinomaisen elävästi. Kirjoja on helppo lukea ja itse pidän mistä tahansa kerronnallisesta tarinasta, jos kykenen kuvittelemaan henkilöt, tapahtumat, tapahtumapaikat ja kaikki oleelliset asiat aivan kuin katsoisin elokuvaa. Vaikka luen mielelläni dekkareita, ei se genre ole ainoa, mutta jos en saa mielikuvaa toimimaan, menetän lukuinnon.
Hildurista on nyt tehty myös ensimmäinen televisiosarja. Mediassa on kerrottu, että se on kautta aikain kallein suomalainen sarja, joskin on muistettava, että se on yhteispohjoismainen kokonaisuus eikä pelkästään suomalaisten tekemä. Islantilaiset tv-tuottajat ovat osallistuneet siihen myös vahvasti.
Olen katsonut sarjan ja pidin siitä. Rooleihin valitut henkilöt, Hilduria näyttelevä Ebba Katrin Finnsdottir ja toista päähenkilöä, Jakobia esittävä Lauri Tilkanen ovat luontevia ja taitavia. Kukaan näyttelijöistä ei mielestäni epäonnistu. Iina Kuustonen Jakobin ex-vaimona tylyttää suorastaan pelottavasti ja Minka Kuustonen hänen siskonaan (myös tässä sarjassa, ei pelkästään elävässä elämässä) tuo yhdessä kohtauksessa merkittävän roolihahmon mukaan tähän tarinaan. En ala tässä enempää käymään kaikkia roolihahmoja läpi. Jokainen voi muodostaa oman käsityksensä.
Sarjassa puhutaan vaihdtelevasti kolmea kieltä - islantia, englantia ja suomea. Tarinan seuraaminen tekstityksen avulla onnistuu sujuvasti eikä oikeastaan huomaakaan kuuntelevansa kolmella eri kielellä toteutettua ohjelmaa.
Islannin luonto jylhine vuorineen ja raskaana vyöryvine meren aaltoineen on taidokkaasti tuotu esiin. Tv-sarja ei ihan täydellisesti noudattele kirjasarjan tapahtumia ja tarinaan on jopa lisätty sellaisia henkilöitä, joita kirjassa ei ollut. Juoni on kuitenkin ihan ehjä, enkä usko, että tarinan sisältöön kukaan kirjojen ystävä pettyy.
Kuten lukijalle käy kirjasarjassa, tarina päättyy niin, että katsoja jää odottamaan uusia tapahtumia. Moni asia, joita en nyt paljasta tässä, ei selviäkään ja niiden ratkaisua on sitten jäätävä odottelemaan. Tämä luo pohjaa tv-sarjan jatkumiselle, mutta uskoisin, että sitä on pystyttävä myymään maailmalle, jotta sen tuotantokustannukset peittyisivät ja loisivat pohjaa uuden tekemiselle.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.