Koulumaailma puhuttaa jatkuvasti. Tänään Hesarin mielipidekirjoituksissa joku alan asiantuntija kirjoitti selkeää faktaa armovitosista ja luokalle jättämisistä. Samalla tuli myös jälleen muistutus Pisa-testien heikentyneistä tuloksista. Suuret ongelmat syntyvät, kun työn alkupäässä tehdään pahoja virheitä ja etenkin heikkotasoisten oppijoiden osaamiseen jää tosi pahoja puutteita. Niiden ennaltaehkäisy pitäisi saada kuntoon tarttumalla heikkouksiin jo aivan alusta. On järjettömän vaikeaa yrittää paikata isoja oppimisen ongelmia, kun lapset ovat jo yläkoulun loppuvaiheissa. Nykyään jo päiväkodissa ja esikoulussa nähdään mahdolliset tulevat haasteet. Alakoulun ensimmäisillä luokilla ne ovat jo niin suuria, että ihan tavallinen opettajakin vailla erityispedagogiikan osaamista näkee ne. Siinä kohtaa pitäisi tarttua asiaan tukemalla ja ennen kaikkea eriyttämällä oppimista. Lapset pitäisi jakaa sellaisiin ryhmiin, missä erittäin hyvät, keskitasoiset ja heikosti oppivat ovat omissa porukoissaan etenkin vaativissa matemaattisten aineiden, äidinkielen ja vieraiden kielten oppimista vaativissa oppiaineissa. Opetussuunnitelman avulla voitaisiin kaikkien tasoryhmien osaamista parantaa laatimalla tason mukaiset opetussuunnitelmat.

Peruskoulusta pääsee ulos kognitiivisesti todella heikkoja oppilaita. Ammattikoulun juuri ja juuri läpi pääsevät opiskelijat ovat täysin avuttomia omassa työssään varsinkin, jos täytyy pystyä lukemaan ja ymmärtämään kirjallisia ohjeita puhumattakaan raporttien tekmisestä. Heikosti oppivien oppilaiden on saatava runsaasti enemmän äidinkielen käytön opiskelua, joka voidaan integroida lukemalla ja kirjoittamalla opiskeltaviin reaaliaineisiin. Vaatimustaso on kuitenkin opetusmenetlmiä muuntelemalla laskettava verrattuna hyvätasoisiin opiskelijoihin, jotka tähtäävät peruskoulun jälkeen lukioon ja siitä vielä korkeakouluihin. Ei ole oikeasti mitään järkeä opettaa tulevaisuuden LVI-asentajille, autopeltisepille jne. samoja asioita samalla tasolla kuin tuleville maistereille ja tohtoreille. Kyse ei ole käytännön ammattiosaamisen halventamisesta, koska yhteiskuntamme tarvitsee jokaisen osaamista. Minä en osaisi kakkaputkea asentaa enkä oikoa kurttuun mennyttä peltiä. Antaa niiden tehdä, jotka sen osaavat.

Edelleen nykypäivän peruskoulu työntää lukiotason jatko-opiskeluihin oppilaita, jotka ovat päässeet liian helpolla ala- ja yläkoulussa, koska opettajien aika on mennyt heikkojen tukemiseen. Näillä  liian helpolla päässeiden oppilaiden joukossa on paljon sellaisia, joilla on perustavaa laatua olevia aukkoja tiedoissa ja ennen kaikkea kyvyssä ponnistella ja ahkeroida tarvittavan oppimisen eteen ja niinpä sitten lukion jälkeiset korkeakouluopinnot kärsivät.

Vuodesta toiseen saa lukea armeijan aloittavien alokkaiden huonosta kunnosta ja painon lisääntymisestä. Sitä vaan ei yritetä kunnolla ratkaista, miksi näin jatkuvasti tapahtuu. Fyysisen työn ja luonnollisen liikkumisen väheneminen nuorella iällä on johtanut siihen. Peruskoululla on oma suuri syynsä tässä vajoamisessa. Kouluissa on jostain kumman syystä tehty kaikesta kilpailemisesta suuri synti. Yli kilometrin mittainen juoksu- tai hiihtokisa on aivan täysin pannassa, kun tulee hiki, hengästyy ja tuntuu pahalta.

Kun aloitin opettajan työni 1980-luvulla, meillä oli joka vuosi niin yleisurheilussa kuin hiihdossa ensin koulun omat kisat ja sitten vielä kunnan sisäiset koulujenväliset taistelut. Kaikki osallistuivat omiin kisoihin ja parhaat pääsivät koulujenvälisiin. Niinhän meillä oli kansa- ja oppikoulussa 1960- ja vielä 1970-luvulla. Ihan kunnollinen kilpailu myös kehitti koululaisten voima- ja kuntotaitoa. Omassa työssäni alkuvuosina juostiin, heitettiin ja hypättiin liikuntatunneilla ja mitattiin tulokset ja ne kirjattiin ihan sellaiseen suorituskorttiin, mistä oppilas sai nähdä oman kehittymisensä. Jos edellisen vuoden tulos ei ollut parantunut, yksi jos toinen halusi tehdä suorituksen uudestaan pienen harjoittelun jälkeen. Kyllähän siinä kilpailtiin toisi vastaan, mutta myös omaa suoritustasoa vastaan. Vähitellen kaikki tämä kunnollinen urheilu poistettiin ja jos ei nyt  kuitenkaan kriminalisoitu, niin sitä alettiin arvostella nimenomaan eriarvoisuuden nimissä. Ei siinä tuntunut kukaan ymmärtävän, että me ihmiset olemme erilaisia.

No niin, tulipa taas sanotuksi.