Reilu viikko sitten kävimme Karkkilassa kuuntelemassa tamperelaista Kaseva-yhtyettä. Se perustettiin jo 1970-luvulla, jolloin bändi teki kolme pitkäsoittolevyä ja saavutti vahvaa suosiota ja sen hitit soivat runsaasti radiossa. Bändin liitely suomalaisen pop-musiikin taivaalla kuitenkin hidastui jo 1980-luvulla, vaikka se ei kokonaan unhoon ole kai missään vaiheessa jäänyt. Moni luultavasti uskoi heidän päätyvän lopullisesti historian kirjojen kansien väliin, kun heidän laulaja-lauluntekijänsä Asko Raivio kuoli 1980-luvun lopuilla. 

Kaseva kasasi rivinsä uudestaan 2000-luvun alkupuolella  ja keikkailikin jonkin verran vanhalla kokoonpanolla korvaamatta Raiviota, joskin taisi heillä niillä keikoilla olla hieman taka-alalla soitellut kitaristi Tapio Virtanen. Tuolloin yhtyeen toinen laulaja-lauluntekijä, Mikko Jokela otti enemmän vastuuta tekemiseen. Joskus 2010-luvun puolivälin tienoilla kitaristi Tapio Rauma sairastui vakavasti ja kuoli sitten 2019.

Kasevalla on ilmeisesti tässä nostalgiakierteessä ollut laajalti kysyntää ja niinpä se on viime vuosina jälleen kasannut rivinsä. Alkuperäisjäsenistä mukana pyörivät vielä basisti Jouko Järvinen ja rumpali Nils Jokela. Lavalla heillä on tämän hetken koostumuksessa kahdeksanhenkinen ryhmä, jossa saksofonisti, trumpetisti ja pianisti-urkuri soittavat Kasevalle ominaiset upeat sovitukset täydentäen näin bändin vanhaa perinteistä perussettiä.

Karkkilan konsertissa saimme kuulla kaikki heidän merkittävät hittinsä ja sitten muutamia vähän tuntemattomammaksi jääneitä teoksia, jotka eivät suinkaan ole yhtään huonompia kuin ne tutuimmat. Uusi Kaseva soittaa ja laulaa edelleen hienoja stemmoja ja toimii herkällä tavalla ja uskoisin, että vähitellen myös nuorempi väki alkaa kuunnella bändiä. Karkkilan keikalla aivan salin täysi yleisö oli kyllä hyvin vahvasti entisistä nuorista koostunut porukka. Suurena plussana keikalle lisään tähän vielä sen, että musiikki ei ollut liian voimakkaalla voluumilla pilattua, vaan jopa minäkin hyvin herkkäkorvaisena pärjäsin ilman korvatulppia.  

kaseva.jpg