Luin eilen jotain nettisivulta (joko HS.n tai YLE:n), kuinka nuori opintonsa päättänyt henkilö katui ottamaansa 4000€.n opintolainaa. Jos en suorastaan katkeroitunut, niin vähintäänkin kurtistin kulmiani moiselle katumiselle. Kun muistelen aikaa ihan nipin napin muistini äärilaitamille eli noin 45 vuoden taakse, niin hämmästelen lähinnä sitä, kuinka opintonsa voi täysimittaisesti tehdä ilman lainaa. Jos on ehtinyt peruskoulutuksen jälkeen vaikkapa tehdä töitä vuoden tai pari ja on kyennyt säästämään, niin voihan ainakin aloittaa opinnot ilman taloudellisia hankaluuksia, mutta koko tutkintoa ajatellen kuulostaa mahdottomalta.

Kyseinen lainaansa katunut henkilö oli valmistunut AMK:sta käsittääkseni jonkun alan insinööriksi. Hän oli saanut jonkinlaisen työpaikan, mutta tässä koronan ja Ukrainan sodan  aiheuttamassa taloudellisessa myllerryksessä hän oli joutunut työttömäksi, mikä nyt sitten varmasti aiheutti sen katumusreaktion, koska ainakin korot piti maksaa. Ainahan se velan maksaminen jossain määrin harmittaa, mutta periaatteessa jokaisella ihmisellä on elämänsä aikana ollut tai tulee olemaan sitä enemmän tai vähemmän esimerkiksi asunnon tai auton hankinnassa. Harvalla on niin paljon käteistä tai rahaksi muutettavaa omaisuutta, että talon ostaa tuosta vaan. Auton voisi jo periaatteessa hankkiakin.

Tein tekoälyllä suhteellisuusvertailun rahan arvosta valmistumisvuoteni ja tämän hetken välillä. Sain tutkintoni yliopistosta valmiiksi vuonna 1982 ja pääsin heti syksyllä aloittamaan työt. Minulla oli opintovelkaa reippaasti päälle 20000 markkaa ja muuta "pakollista" velkaa (johon en sen tarkemmin nyt puutu) jokunen tonni eli pyöristän sen nyt 25000 markkaan. Kuukausipalkkani (brutto) oli alussa hieman yli 2000 markkaa eli velkaa oli yli 12-kertaisesti suhteessa palkkaani. Pitää huomioida myös se, että vaimollanikin oli opintolainaa, joskin vähemmän, mutta hän oli tässä vaiheessa vielä äitiysvapaalla eikä tuloja juurikaan ollut. 2000 markan kuukausipalkka on inflaatio ja elinkustannusindeksi huomioiden noin hieman alle 1000 € arvoinen suhteutettuna tähän päivään. 

Huolimatta alkuvaiheen pienistä tuloista ja suurista menoista, saimme sitten aikanaan maksetuksi kaikki lainat opinnoista ja asumisesta alkaen, mutta ilman opintolainaa emme olisi koskaan onnistuneet. Vaikka olimme kesätöissä ja varsin säästeliäitä ja pienituloisista kodeista ja saimme myös sen ajan asunto- ja opintotuet, oli eläminen tiukkaa ja nykypäivän tyylii, missä opiskelijat tekevät töitä myös lukukausien aikana, oli täysin mahdotonta, koska opinto-ohjelmamme mukaiset päivät olivat tosi pitkiä ja meillä oli luento- ja demopakko sekä runsaasti kotitehtäviä.

En ole oikeasti katkera siitä, että nuoret selviävät ilman opintolainaa, mutta kyseenalaista sen kyllä, jos ne lainarahat on käytetty johonkin muuhun kuin opiskeluaikojen aiheuttamiin kuluihin. Minulla oli sen verran rahaa käytössä, että saatoin käydä äitiäni tapaamassa noin kerran kuukaudessa bussilla sadan kilometrin päässä opiskelupaikkakunnalta. Ei tullut mieleenkään lähteä ulkomaille tai edes jonnekin Suomeen lomamatkalle. Ei niistä rahoista pystynyt pennin latiakaan laittamaan säästöön. Sen toki tunnustan, että vietimme kyllä sosiaalista elämää opiskeijoiden kuppilassa, mutta ei siellä oikeasti rahaa kulutettu. Yhdessäolo oli tärkeää.